Somatic Studio

Maskisuositus poistuu

THL:n yleinen maskisuositus poistuu, mutta maskia voi oman harkinnan mukaan edelleen käyttää

14.4.2022

THL:n yleinen kasvomaskisuositus kansalaisille poistuu kolmea poikkeusta lukuun ottamatta.

THL suosittelee maskin käyttöä edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä

  • niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin
  • niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä
  • niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.

Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti pysymistä kotona oireiden väistymiseen saakka.

Suosituksen päivityksestä huolimatta jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

 

 

Kokoontumisrajoitukset

Päivitetty 28.1.2022

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on julkaissut alustavan päätöksen, joilla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen
tämänhetkisiä koronarajoituksia puretaan ja lievennetään. Päätökset astuvat
voimaan tiistaina 1.2.2022. Helmikuun alusta alkaen siis kaikki tähän asti
aluehallintoviraston päätöksellä suljettaviksi määrätyt tilat voi avata
asiakkaille ja yleisölle.
Mikäli vielä muutoksia tulee, tiedotamme
niistä välittömästi.

 

https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69930981

Koko Etelä-Suomen alueella on
edelleen voimassa laajasti erilaisten asiakas- ja yleisötilojen
terveysturvallista käyttöä koskeva aluehallintoviraston päätös, joka velvoittaa
lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemiseen.
Kun viranomaisten asettamia rajoituksia puretaan,
jokaisen oma vastuullinen toiminta korostuu: on syytä edelleen noudattaa
yleisiä suosituksia lähikontaktien välttämisestä, hygieniakäytännöistä ja
maskin käyttämisestä. Rokotukset vähentävät tehokkaasti riskiä koronataudin
vakavalle muodolle ja sairaalahoidon tarpeelle.

Olemme lisänneet kevään
aikataulun mukaiset tunnit sekä vakiovaraukset aikatauluun 1.2. alkaen. Mikäli
et pääse osallistumaan tunnille, käythän ystävällisesti peruuttamassa
varauksesi. 

Ohjelmassa jatkaa myös useampi päivittäinen Online-tunti.

Varauskalenteri:

https://www.varaaheti.fi/somaticstudio/fi/somatic_studio/classes

Peruutusehdot: https://www.somaticstudio.com/peruutusehdot/

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit olla yhteydessä

 

Asiakaspalveluun : asiakas@somaticstudio.com

Toimitusjohtajaan: Kaisa Saarinen, kaisa.saaarinen@somaticstudio.com , 040 5544399

Kiitämme kaikkia vielä
kärsivällisyydestä ja toivotamme mukavaa ja energistä helmikuun alkua!

Nähdään Studiolla,

 

Somaticstudion väki & Ohjaajat!

 
 
 
Tilaamalla uutiskirjeen, saat lisätietoa Somatic Studion toiminnasta sekä ajankohtaisista asioista!

 

Tapahtumia siirrämme rajoitusten mukaisesti ja tiedotamme uusista päivistä ensiviikon alussa

Kiitos kaikille kärsivällisyydestä ja pysytään terveinä!
 
Päivitetty 27.12.2021
Uudenmaan kokoontumisrajoitukset kiristyvät Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä. Liikuntatilojen täyssulkemisen johdosta joudumme valitettavasti peruuttamaan kaikki Somatic Studion tunnit 28.12.2021.-10.1.2022.
Järjestelmästä on lähtenyt viesti kaikille tunnin varanneille. Jo maksetut varaukset voi vapaasti käyttää online-tunteihin tai heti, kun saamme taas toimia. Laite-ja pilatesstarttien aikataulut siirtyvät, asiakaspalvelu tiedottaa uusista päivämääristä kaikkia osallistujia.
 

Ajankohtaista lisätietoa: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69928572

Olemme julkaisseet päivitetyn online- ja recordtuntikalenterin sulun ajaksi. Varaukset tunneille voit tehdä sähköisestä ajanvaraus järjestelmästä:

 

Toimintaohjeet koronaviruksen aikana

 

Päivitetty 30.11.2020


”Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 10 (kymmenen) henkilöä, sekä kaikki ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä.”

Osallistujamäärät rajoittuvat Somatic Studion viikkotunneille, workshoppeihin sekä koultuksiin 10 henkilöä + ohjaaja 26.8.2021 asti.

 

Päivitetty 30.11.2020


HUS eli Helsinki-Uusimaa sairaanhoitopiiri, kuten moni muukin alue Suomessa, on julistettu COVID-19 viruksen suhteen leviämisvaiheeseen. Siksi haluamme muistuttaa asiakkaitamme ja henkilökuntaamme terveyden suojaamisen periaatteista ja Art Fysio Oy:n Somatic Studion toimista henkilökunna hyvinvointiin asiakasturvallisuuteen liittyen.

Tarjoamme tällä hetkellä fysioterapia-alan palveluita sekä Pilates- ja Spiraalistabilaatio-harjoitustunteja pienissä ryhmissä harjoitustilojen ollessa ryhmäkokoon nähden tilavia ja turvavälit (1-2 metriä) on helppo ylläpitää. Lisäksi Studiolla jatketaan hyväksi havaittuja On-line tunteja videoiden välityksellä ja toivomme, että jompikumpi vaihtoehto sopii asiakkaillemme ja kaikki voivat jatkaa liikunnan harrastamista näinä haastavina aikoina. Tiedostamme sen, kuinka tärkeitä liikuntaharrastukset ja kehon kremppoihin ja epämukavuuteen liittyvät hoitotoimet ovat nyt pandemian aikana, kun työt ja harrastusten rajoittaminen pakottavat useimmat meistä tavallista passiivisempaan elämäntyyliin.

Studion kaikissa saleissa on nykyaikaiset ilmanpuhdistuslaitteet, joiden mikrobeita tuhoava tehovaikutus on jopa 99 %:sta VTT:n tutkimusten mukaan.

Art Fysio Oy ja Somatic Center Finland Oy / Somatic Studio ovat paikkoja, joissa ihmisiä kulkee viikon aikana useita kymmeniä, jopa satoja ja monet kohtaamiset saattavat olla läheisiä. Siksi me tiedostamme oman vastuumme ja pyrimme pitämään huolta hygieniasta, mutta samalla vältämme paniikkia ja pyrimme asiakkaiden viihtyvyyteen.

Uutena, hyvin perusteltuna pyyntönä asiakkaillemme ja henkilökunnallemme odotamme kaikkien käyttävän kirurgista kasvomaskia tai vastaavaa aina oleskeltaessa tiloissamme. Poikkeus on nesteen nauttiminen ja ruokailu. Kehotus koskee siis käytävillä liikkumista, pukuhuoneissa oleskelua ja saleihin siirtymistä. Kun asiakkaan oma paikka salista on löytynyt ja turvavälit ovat riittävät, asiakas voi halutessaan poistaa maskin tai jatkaa maskin käyttöä. Emme toivo kenenkään arvioivan toisten toimintaa maskien suhteen tunneilla, koska turvavälien ollessa riittävät, maskin voi poistaa kuten muissakin tiloissa.

Ohjaajalla on oltava vähintään visiiri ohjaustilanteessa. On-line-tunnilla ohjaaja voi olla ilman maskia/visiiriä, jos välimatka ohjattaviin salissa on yli kaksi metriä. Tuntia ennen ja heti tunnin jälkeen kaikkien, myös ohjaajan, on laitettava suoja päälle. Ohjaajan on huolehdittava, että matot ja välineet tulee puhdistaa tunnin jälkeen. Ne asiakkaista, jotka eivät käytä tunnilla maskia, voidaan sijoittaa kulmapaikoille, jolloin heillä on vähemmän naapureita. Huolehditaan myös tuuletuksesta tuntien välillä.

Fysioterapiassa ja muutenkin hoitotyössä henkilökuntamme käyttää kasvomaskeja ja tarvittaessa vielä lisäksi visiiriä. Koko hoitotapahtuma on niin läheinen, ettei ole mitään mahdollisuuksia pitää turvavälejä. Jotta voimme jatkaa työtä nykytilanteessa, meidän on pakko huolehtia hygieniasta ja suojaamisesta parhaalla mahdollisella tavalla. Suositus on myös, että saattaja / isä tai äiti tai valmentaja ei tulisi hoitohuoneeseen muuta kuin välttämättömässä tapauksessa.

Maskin käyttö: Aseta maski kasvoille jäykempi puoli ylöspäin puhtain käsin pitäen kiinni korvaan taakse menevistä nauhoista, ei itse maskista. Purista yläosa kiinni nenän päälle peukalon ja etusormen pinsettiotteella. Vedä toisella kädellä alaosa leuan alle. Kun poistat maskin, älä aseta sitä pöydälle tai muulle pinnalle vaan joko muovipussiin, jos aiot pestä sen kotona, tai suoraan roskakoriin ja peitä se hyvin. Yleisimmissä maskeissa ulkopuoli on sininen tai jokin kuvio on ulospäin.

Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan olla osa sitä suurta ketjua, joka taistelee tätä uutta, aiemmin vierasta virusta vastaan.

Ajanvarauksen suhteen ja tunneille tai fysioterapiaan ilmoittautumisen suhteen on asiakkaiden hyvä huomioida seuraavaa:

  1. Tulethan studiolle vain täysin terveenä. Jos sinulla on COVID-19- oireita (kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, haju- ja makuaistin heikentyminen, ripuli tai pahoinvointi), olet altistunut virukselle tai sinut tai perheen jäsenesi on määrätty karanteeniin, peruuta varaamasi tunnit välittömästi.
  2. Jos tulet ulkomailta, noudata ajantasaistettuja ohjeistuksia testauksen ja omaehtoisen karanteenin suhteen

Mikäli epäilet tartuntaa, mutta olet oireeton ja haluat keskustella tilanteestasi, ole ensisijaisesti yhteydessä puhelimitse tai sähköisesti omaan työterveyshuoltoosi tai omaan terveysasemaasi.

Voit tehdä myös Oma Olo-testin verkossa osoitteessa https://www.omaolo.fi/palvelut/oirearviot/649. Vieraile myös THL:n sivuilla: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

OHJEITA TARTUNNAN TORJUNTAAN

  • Pidä käden puhtaana. Pese kädet lämpimällä vedellä ja nestesaippualla ainakin 20 sekunnin ajan aina studiolle tultuasi, ennen ruokailua, nesteen nauttimista, tupakointia, nuuskaamista ja poistuessasi Studiolta. Jos pesu vedellä ja nestesaippualla ei ole mahdollista, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta, ellei työssäsi ole ohjeistettu käyttämään toisin. Ota käsihuuhdetta riittävästi yhdellä kerralla, jotta pystyt hieromaan kätesi kauttaaltaan.
  • Jos käytät tunnilla tai työssäsi kertakäyttöisiä suojakäsineitä, riisu ne koskematta käsineiden ulkopintaan. Pese kädet suojakäsineiden riisumisen jälkeen.
  • Älä koskettele suojakäsineillä tai likaisilla käsillä kasvojasi suun ja nenän alueelta.
  • Jos yskittää tai aivastuttaa, yski nenäliinaan tai hihaasi. Älä yski kämmeneesi. Heitä käytetty nenäliina roskiin ja peitä se hyvin.
  • Käytä kasvomaskia suositusten mukaan eli tällä hetkellä aina sisätiloissa edellä mainitut poikkeukset huomioiden.

Virustartunnan nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta viruksen leviämistä voidaan estää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa tilannetta ja päivittää ajantasaista tietoa verkkosivuilleen https://thl.fi/fi/

Facebook
Twitter
Instagram
In english