Häkkilä Sanna

Somatic Pilates -ohjaaja
STOTT PILATES ® Trained Instructor in Intensive Mat, Intensive Reformer, Intensive Cadillac, Injuries and Special Populations
Spiral Stabilization (SPS) Trainer
Modern Nordic Walking Trainer

Jokainen keho ja mieli on erilainen, ja juuri se tekee mielestäni kehonhallinnan ohjaajan työstä mielenkiintoista ja palkitsevaa. Sama kaava ei sovi kaikille. Tämä vaatii kykyä katsoa jokaista tunnille tulevaa asiakasta avoimin mielin.

Kouluttauduin pilatesohjaajaksi ollessani äitiyslomalla vuonna 2011. Raskaus ja synnytys pakottivat kohtaamaan oman kehon haavoittuvuuden. Jouduin ensimmäisen kerran tuntemaan, miltä tuntuu olla heikko.

Mitä enemmän opin ihmiskehon toiminnasta, sitä suuremmaksi tiedonnälkäni kasvaa. Siksi matkustan usein myös ulkomaille oppimaan uutta. Kaikkein tärkein tapahtuu kuitenkin siinä hetkessä, kun kohtaan asiakkaan ja teoria pitää osata soveltaa käytäntöön. Näkökulmani harjoitteluun on hyvin toiminnallinen: miten saada keho liikkeelle niin, että se kuormittumisen sijaan huoltaa itseään esimerkiksi kävellessä.

Circuit-tuntien ohjaajaksi päädyin onnekkaiden sattumien ansiosta. Löysin ympärilleni esikuviksi taitavia kollegoita, joiden tarkkaa työskentelyä sain seurata.

Minulle tšekkiläinen Spiraalistabilaatio-menetelmä ja sen lihasketjuajattelu on avannut kehon toimintaan aivan uuden ulottuvuuden. Tuntuu kuin minulle olisi annettu salakoodi, jolla ratkaista asiakkaiden pulmia. Alaselkäkivun syy voi löytyäkin lavasta tai jalkaterästä. Nautin suunnattomasti tällaisesta salapoliisin työstä. Samankaltaista ongelmanratkaisua tarvitaan myös toisessa ammatissani toimittajana.

Haastavinta ohjaajan työssä on saada asiakkaat käymään tunneilla säännöllisesti. Monet ovat niin kovilla muussa elämässä. Siksi ilahdun jokaisesta saliin astelevasta asiakkaasta.

Ohjaajana koen olevani tarkka, analyyttinen ja huumorintajuinen. Tavoitteeni on saada asiakkaat vapautumaan kireyksistä ja kivuista sekä tarjota heille onnistumisen kokemuksia ja oivalluksia omasta kehostaan.

 

Hyväntuulinen, innostava, oivalluttava ja ilmeisen asiantunteva pilatesstartti. Käyn toistekin.
Mikko SSomatic Studion asiakas
Ihana, täydellinen ohjaajakoulutus. Maamme osaavimmat asiantuntijat.
Tarja TSomatic Studion koulutusasiakas
Miellyttävät puitteet ja todella ammattitaitoinen ohjaus.
Jaana NSomatic Studion asiakas
Facebook
Twitter
Instagram
In english