asiakas@somaticstudio.com
(09) 565 88250
ma-pe 7.45-18.30, la 9.30-13.30
asiakas@somaticstudio.com
(09) 565 88250
ma-pe 7.45-18.30, la 9.30-13.30

Pursiainen Terhi

Somatic Pilates -ohjaaja
laitepilatesohjaaja
SPS-ohjaaja
Somatic Stretching -ohjaaja
Filosofian maisteri
Tanssinopettaja (AMK), tanssija

Terhille liike on aina ollut elämäntapa: tapa ymmärtää itsensä, ympäröivä maailma ja olla yhteydessä muihin ihmisiin. Terhi tutustui pilatekseen tanssijan ja tanssiopettajan ammattinsa kautta ja huomasi pian, että pilatesharjoittelun myötä kehon käytöstä avautui uudenlaista syvyyttä. Kasvanut kiinnostus kehon toiminnallisen kokonaisuuden ymmärtämiseen, biomekaniikkaan ja anatomiaan vei lopulta pilatesopintoihin. Pilatesohjaajaksi Terhi on pätevöitynyt Somatic Studiolla.

Tanssiopettajaksi Terhi valmistui vuonna 2011 Turun Taideakatemiasta. Nuorena alkanut tanssiharrastus kuljetti Terhin jo ennen ammattiopintoja esiintymään niin Savoy-teatteriin kuin Lontooseen ja Berliiniin. Myös tanssiopintojensa aikana ja niiden jälkeen hän on opettanut, tehnyt koreografiaa ja tanssinut erilaisissa produktioissa. Terhi on yksi perustajajäsenistä pääkaupunkiseudulla toimivassa nykytanssiteoksia tuottavassa tanssiryhmässä, jossa hän edelleen myös toimii. Terhi on koulutukseltaan myös taidekasvatuksen maisteri sekä luonnontieteiden kandidaatti.

Pilatesohjaajan, tanssijan ja tanssinopettajan työn lisäksi Terhi on tehnyt erilaisia tanssiin liittyviä yleisötyötehtäviä sekä tuottanut useita tanssiteoksia, projekteja ja taidetapahtumia. Terhi on myös tutkinut ja luennoinut kehon ja mielen yhteydestä, subjektiivisista kokemuksista, tietoisuudesta ja mielen prosessien hyödyntämisestä osana harjoittelua.

Terhin tavoite pilatesohjaajana on innostaa liikkeen harjoittelemisen kautta itsensä kuunteluun. Oma vahva kokemus on, että pilatesharjoittelu herkistää tietoisuutta ja ja itsetuntemusta. Nämä luovat vahvan pohjan kehon oikealle käyttämiselle, kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja oivalluksille, jotka ulottuvat tunneilta arkielämän puolelle asti.

 

Hyväntuulinen, innostava, oivalluttava ja ilmeisen asiantunteva pilatesstartti. Käyn toistekin.
Mikko SSomatic Studion asiakas
Ihana, täydellinen ohjaajakoulutus. Maamme osaavimmat asiantuntijat.
Tarja TSomatic Studion koulutusasiakas
Miellyttävät puitteet ja todella ammattitaitoinen ohjaus.
Jaana NSomatic Studion asiakas
Facebook
Twitter
Instagram
In english